keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kyökistä lapsuuden maaseutumaisemiin

Tässä se nyt on, ilmastointiputken vaihtoa vaille valmis keittiö!





Keramiikkakurssilla tein nimikylttejä keittiön ja vessan pyyhkeille. 


 Nämä keraamiset nimikyltit sain varaäiskältäni. Takana olevien Karhulan lasipurkkien kansien tehtävää hoitavat kankaiset päälliset. Kaikkea ei jaksa itse ommella, joten ostin pienen pinon söpöjä suojuksia Lauran kaupasta Vääksystä.


Keittiössä pidän erityisesti valoisuudesta. Ikkunan edessä on mukava istuskella aamupalaa syöden. Kaatopaikkatuomion saaneen jakkaran pelastin työpaikaltani. Jalat olivat aikamoisessa ryönässä ja tarvittiin isän apua sekä nestekaasupoltinta, jotta kaikki sokeri ja hillomöhnä irtosi pinnalta. Jalat saivat uuden maalipinnan ja nahkainen tuolinpäällinen vaihtui Ikean ruutukankaaseen.

Kellon alla oleva liitutaulu löytyi kotoa. Piirtelin pienenä ahkeraan ja taulun kuluneesta vihreästä väristä saattoi huomata viimeisimmän taideteoksen ääriviivoja. Päivitys tähän päivään mustalla liitutaulumaalilla.

Pöytälevyn alla olevan verhon ompelin pellavasta. Alareunaa koristaa vanha pitsi, jonka raaskin ottaa vihdoin käyttöön...


Pitsit ovat löytöjä edesmenneen mammani ompeluaarteista.


Vanha ABCD-aakkospalikkalaatikko löytyi kirpparilta. Ystävältäni sain aiemmin lahjaksi Älä unohda–vihkosen. Pirtsakan vihkosen sivut on tehty laskujen ym. kirjekuoria kierrättäen.


 Vanha retro leipäloota löytyi pölyyntyneenä vanhempien ruokakaapista.


Kotoilun lisäksi lähdin pitkästä aikaa sukuloimaan maalle. Sää oli mitä parhain ja käyskentelin peltojen keskellä kuvaten pari tuntia. Täällä se möröinen lapsuudessa kesiään vietti ja nautti. Vanhemmiten olen huomannut, että maaseudulla on sama vaikutus kuin Lapilla, joka kerta tekee enemmän mieli takaisin.
















Taisin innostua hieman kuvieni kanssa tällä kertaa. :) Loppuviikko menee valmistautuessa viikonlopun kankaanpainantakurssiin. Vielä pitäisi piirrellä kukkaisaiheista painokuviota. 

4 kommenttia:

  1. Täällä Pompan kanssa ihaillaan uutta köökkiäsi! Näyttää ihanan kotoisalta ja kaikki sopii keskenään niin hyvin yhteen!. Söpöt nuo saviset nimikyltit ja tuolista tuli t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n!! Parhainta ovat juuri tavarat joilla on tarina - kuten leipälaatikko ja liitutaulukin <3 <3.

    Luontokuvasi ovat uskomattomia!! Olet niin taitava! Korentokuva häkellyttää kauneudellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompalle rapsutuksia!
      Kiitos, mukavaa jos kuvilla pääsee välittelemään kivoja fiiliksiä! Korentokuva on napsaistu sinun objektiivilla! Hankintalistalle pitkä putki, ehdottomasti..!

      Poista
  2. Toi kiva toi lattia. Ja muutenkin iana tunnelma. Ihan marimainen. <3
    Pidin erityisesti kirjaimista k e i t t i ö.
    Odotan edelleen kutsua, että voit tuolla keittiössä keitellä teet ja sitten sinne parvekkeelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikalle on lattiasilmää! :)
      Kutsu tulee jahka tässä kerkeis itekin olemaan enemmän kun tunnin kotona!

      Poista