Kansallismaisema, sielunmaisema

Terveisiä pakkasenpuraisemista postikorttimaisemista, ikimetsien suojista, Kolilta! Tai johan ne vaihtui etelän lällikeleihin, mutta onneksi on mielikuvat ja kameran tallentamat ruudut pahimpaan Kolin ikävään taas olemassa. Olen jo pitkään mietiskellyt isompaa Koli-päivitystä, siellä kun tulee kohtuu usein ravattua. Tässä nyt ens alkuun kuitenkin viimeisimmän retken mieleenpainuvimmat näkymät.

Näkymä Ukko-Kolilta. Kun tavarat saa pitkän ajomatkan päätteeksi jokseenkin purettua, kapuan aina ensin helpoimmin huiputettaville vaaroille katsomaan, että maisemat ovat pysyneet ennallaan. 

 Vakiomajoitus Paimentupa. Metsäisen tien keskeltä avautuu huikea näkymä laaksoon, jossa tämä sympaattinen islanninhevostila sijaitsee. Pohjois-Karjalassa ihmisten vieraanvaraisuus ja huomaavaisuus on mielestäni omaa luokkaansa. On mukava saapua määränpäähän pidemmänkin tauon jälkeen, kun oma nimi on tullut jo tutuksi vieraskirjasta tai ääni puhelimessta. Eipä siinä tervehdyksiä kummemmin ehtinyt vaihtamaan, kun edettiin jo muihin kuulumisiin. Sydäntä lämmittävää avoimuutta.

Tälläkin kertaa piti päästä issikoimaan kansallispuistoon. Omiksi ratsuiksi olen saanut suloisen Pikku Tähden tai Snörpin. Tällä kertaa Snörpillä mentiinkin semmoista laukkaa lumihangessa, nimensä mukaisesti nopeasti, jotta vieläkin kivistää lihaksissa.

Hevosvaelluksilla ohitetaan usein tämä autioksi jäänyt asumus. Kävin vieressä asuvilta sisaruksilta kuvauslupaa kyselemässä ja täälläkin ventovieras kutsuttiin ensimmäisenä tupaan lämmittelemään ja kahveelle.

 Reissun viimeisenä päivänä pakkanen paukkui -24C:ssa. Pyrin aina joka kerta käymään jossain uudessa paikassa Kolilla ja tälle reissulle olin säästellyt Räsävaaran näköalatornin. 

 Räsävaaran laavulla kuusien suojissa ensin lämmintä juotavaa ja sitten kapuamista kohti tornia.

 Puinen näköalatorni on oikea korkeanpaikankammoisen unelmakohde. ;) Jännitystä askeliin toi rappusille pakkautunut lumi.

Mutta kapuaminen oli sen arvoista... 

 Niin pitkälle tuli venyteltyä maisemointia, että varpaat alkoivat jo ilmoittelemaan tunnottomuudella. Auringon viimeiset säteet valaisivat polkua takaisin päin.

Vaikea oli jättää taas nämä rauhoittavat maisemat taakse ja palata etelän hälyyn ja betonin keskelle. Muistona kuitenkin nämä kauniit talviset päivät ja poskia punoittavat ulkoreippailut.

Näiden kuvien myötä parempaa uutta vuotta 2015!

Hyvä kiertämään

Olen aikalailla valikoiva luonteenlaatu. Usein toivon, että tämä piirre ulottuisi myös herkutteluun. Tai tavallaan liittyy, sillä tykkään syödä suklaan suklaana, ilman mitään täytteitä tai lisämakuelämyksiä. Ja vaaleana kiitos. Mutta jouduin nyt senkin edessä taipumaan... Töistä löytyy useampikin kokenut testisuu, joten kotikokeilut voi huoletta maistattaa laatuun tottuneella raadilla. Kyllä se houkuttelua vaati, että tartuin hieman epämääräiseltä näyttävään palaseen... 

Siinä maistellessa mietin, kuinka moni juttu menee tältä neidiltä sivu suun pelkkien kaavoihin kangistuneiden mielikuvien takia. No kannattiko kokeilla..? Jälkkäriherkkujen top vitonen sai hetkessä uuden kilpailijan. Siispä hyvä kiertämään, joululahjaksi. 

Rocky road - lakritsitoffeet

- 200g maitosuklaata

- 250g tummaa suklaata

- 1 prk (n. 400g) sokeroitua kondensoitua maitoa

- 50g voita

- 200g lakritsipaloja

- 100g vaahtokarkkeja

- 3dl esim. suolattuja cashew-pähkinöitä

Sulata suklaat, kondensoitu maito ja voi paksupohjaisessa kattilassa keskilämmöllä välillä sekoitellen. Koska edellispäivän karjalanpiirakoiden riisipuuro tarrasi kattilanpohjaan kiinni, otin homman varman päälle ja sulattelin ainesosat kerroskattilassa.

 Leikkaa lakritsipalat pariin osaan. Sama vaahtokarkeilla. Vaahtokarkkien pienentäminen on tahmaista puuhaa, joten iso apu etenemiselle on ostaa Haribon minivaahtokarkkeja. Sekoita lakritsit, vaahtokarkit ja pähkinät sulaan suklaaseokseen. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim. lasagnevuoka).

 Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ja leikkaa paloiksi. Massa riittää n. 40 palaan. Toffee säilyy huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin viikon.

Lakritsitoffeet kuuluvat tämän vuoden tonttupajan tuotoksiin. Saas nähdä ketkä pääsee niitä maistelemaan, ellette ehdi kokeilemaan reseptiä ennen aattoa. ;) Makoisaa joulunaikaa!

Hämähämähäkki kiipes langalle

Hämpit teki taidetta ja luonto jatkoi koristelua. Näitä kuvia on monta syksyä metsästetty, nyt osui sumut, kastepisarat ja maaseutumaisemat kohdilleen. 

Joka syksy innostun myös jostain uudesta, yleensä kädentaitoihin liittyvästä, harrastuksesta. Tällä kertaa pikakursseilin kukkien sidonnan parissa ja pari kimppua on jo syntynyt siitä hullaantuneena.

Kesäompelukset

Melkein puolen vuoden tauon jälkeen tartuin ompelukoneeseen nalletilauksien myötä. Siitä se into on vähitellen taas kohonnut ja muutamakin käsityö odottelee valmistumisvuoroaan. Tällä kertaa pisimmälle taisi matkata nalle, joka pääsi Amerikan reissulle. Suomen ennätys tehtiin Lappiin. Pieniä virityksiä on myös saada nalleja syksyksi "näyttelyyn" erääseen pieneen kahvilaan, mutta niistä suunnitelmista lisää mikäli homma ottaa tuulta allensa.. :)

Käsityöopettajan koulutuksen soveltuvuuskokeessa pohdiskeltiin millainen käsityöntekijä itse on. Lisäpisteitä taisi herua, sillä sain vakavailmeiset opettajat nauramaan aktiivisuudellani. Jossain kätköissä odottelee mekko, jonka aloitin monia vuosia sitten.. Vyötärönympärys lienee karannut käsistä jo aikaa sitten eli koltun valmistuminen siirtykööt vielä. Vähän tuoreempi käsityö, vain vuoden ompelua kaivannut puputyyny kuitenkin näki päivänvalon eräänä ihanana, kesäisenä iltana Oitissa. Pupukankaan painoin viime kesänä valotuskaaviokurssilla.

Pupunen pääsi kirmaamaan kesähuoneeseeni parvekkeelle.

Niin ja kannatti se rehellisyys ja huumori... Savossa odottelee kaivattu opiskelupaikka käsityönopettajaksi. :)

Alanyan ihmeitä

Ainakin pari ystäväistä jaksaa säännöllisesti kysyä "hei koska taas päivität". No nyt.

Matkapäivitys. Pikainen irtiotto ihan kaikesta. 

Turkki ei ole missään vaiheessa kuulunut kohteisiin, johon välttämättä haluaisin mennä käymään, kunnes Alanyassa työharjoittelua suorittanut ystäväni sai ajatukseni kääntymään valokuviensa avulla. Osa matkan taikaa oli varmasti siinä, että "omalta oppaalta" pystyi kysymään ihan kaikkea kiertelemättä. Tarjolla olivat parhaat ravintolavinkit, ostospaikat ja maisemointikohteet. Hotellin sijainti turistien suosimia ostoskatuja sivummalla tarjosi myös mahdollisuuden kurkistaa paikallisten ihmisten arkeen.

Kleopatra-rantaa kehystävät molemmissa suunnissa Taurus-vuoret. Merimaisemaa elävöittivät mastolliset merirosvoalukset.

Tarviiko sen kukka-astian olla aina keraaminen ruukku? Aika söpöiltä näyttivät nämä omissa romuisissa peltipömpeleissään.

Oleanterit kukkivat eri väreissä vuorilla.

 Auringonlasku vuorilta on unohtumaton. Kuvauspaikkana Alanyan linnoituksen muurit, jotka kiemurtelevat 6 km pituisena pitkin rinteitä.

Tie alas vuorilta on mutkainen ja kapea eivätkä paikalliset säästele ajonopeuksissa oli menopelinä moottoripyörä tai bussi. Uskalias kävelyretki visusti tiensivussa kuljeksien kuitenkin palkitsee hienoilla maisemilla ja kodikkailla ravintoloilla.

Ilman kävelyä olisi jäänyt tämäkin tapaus näkemättä. Viikon aikana vastaan tuli monenlaista omaa kotia kaipaavaa nelijalkaista, mutta voiton vei tämä roskiksia tonkiva oripoika.

 Kävelyreitin varrella myydään myös käsitöitä.

 Granaattiomena hedelmätarhassa.

Viikottaiset hedelmämarkkinat.

Kodittomiin eläimiin törmäsi päivittäin. Tämä veijari tuli tervehtimään parinakin päivänä.

Olisipa tämän pennun voinut ottaa matkamuistoksi Suomeen..

Bussinäkymiä matkalta Sapaderen kanjoniin.

Pitkään paikallisten salaisuutena ollut kanjoni on avattu myös muiden nautittavaksi. Opastettuna retkenä aikaa ihailulle oli vain tunti.. Paikallisten mukaan kanjoniin kannattaa matkata omatoimisesti.

 Vuoristoreissulla koluttiin myös suuri tippukiviluola Dim.

 Dimcay-joen varrella nautiskeltiin lounasta joen päälle rakennetuilla terasseilla.

 Viimeistä iltaa vietettiin ravintolan parhaassa pöydässä näissä maisemissa.