Linnaistensuo

Loppiaisen kipakka pakkanen houkutteli jäämään untuvatäkkien alle. Mieli teki kuitenkin sen verran luonnon rauhaan ja raikkauteen, että pakkasin reppuun tärkeimmät eli kameran ja kuumaa juotavaa. Rauhoittavia maisemia etsiskelevän ei onneksi tarvitse matkata aina kohti pohjoista vaan omaan lähiympäristöön tutustumallakin voi löytää sykähdyttäviä luontokohteita kuten oma lähisuosikkini Linnaistensuo. 1,5 km pituinen pitkospuinen luontopolku hämmästyttää rauhallisuudellaan, vaikka sijaitseekin kaatopaikan ja teollisuusalueen kupeessa. Vain kaukaa kuuluva liikenteen kohina keskeyttää hetkeksi haaveilut, että sitä olisi patikkaretkellä syvemmälläkin erämaassa.

Ajoitus osui täydellisesti kohdilleen eli aurinko oli jo laskemaisillaan, kun saavuin luontopolun lähtöpisteeseen. Suolle pääsee kahta reittiä pitkin. Tällä kertaa jätin Linnaistenmäen korpit vanhan metsänsä kätköihin ja aloitin retken sieltä minne varsinaiset opastekyltitkin viittaavat eli Korvenrannantien päähän. 

Pitkospuita pitkin on helppo taittaa matkaa, mutta pakkasten rohkaisemana uskalsin poiketa myös merkityltä reitiltä suolle kävelemään. Niin kokenut soiden ylittäjä en ole, jotta sulien aikaan uskaltaisin liikkumaan mättäille.

 Laskeva aurinko loi pehmeitä sävyjä ympärilleen...

Männyt olivat saaneet hunnun huurteesta... 

Ja pakkanen oli taiteillut valtavan kokoisia ja kauniita lumikiteitä. 

Tällä kertaa huippumaisemat löytyivät jalan juuresta. Tässä vaiheessa harmitti hieman päätös kameran objektiivien karsimisesta kotosalla... Makrolinssi sai välttyä pakkasenpuremilta. 

Vaikka pärjäsipä sitä sen hetkisellä kalustollakin. Ja ehkä joskus on hyvä, että katson maisemaa muunkin kuin kameran linssin läpi. Omat makrokiikarit siis tihrulleen ja pitkospuiden päälle kontusilleen. Vähän piti ympärilleen katsella, kun muitakin maisemoijia oli liikenteessä. 

Suurimman osan ajasta sai kuitenkin nautiskella itsekseen ja siemailla kuumaa kannon nokassa. Silloin tällöin korppi kaukaisuudessa seurasi liikendintää ja suhisteli ylitse lentoääntään vaimeasti päästellen.

Jotta loppiaiskyyti ei olisi liian kylmää, lisään lopuksi muutaman kuvan suon kesäisistä maisemista.

 Luontopolun voi aloittaa myös Linnaistenmäen juurelta, joka kulkee ennen pitkospuille saapumistaan läpi korppimetsän. Suurten puiden katveessakin olet silti jatkuvan tarkkailun kohteena. Korpeista saattaa nähdä vilahduksen jos liiaksi yrität niitä paikantaa. Enemmänkin kannattaa kuulostella niiden keskinäistä viestittelyä. Metsässä on salaperäinen ja hämärä tunnelma.

 Suon lähestyessä maisemat muuttuvat ensin lehtomaiksi...

Ja vaihtuvat pian karuun ja erämaiseen suoluontoon.

Suon sijainnin ja pituuden vuoksi se on mainio myös opetuskäyttöön. Muistan itsekin käyneeni suolla ensimmäisen kerran yläasteella. Pitkospuiden varrella on kylttejä, joissa kerrotaan suon ekosysteemistä. Kuvitukset ovat hurmaavia ja maisemaan täydellisesti sopivia. Jokaisella käyntikerralla tankkaan itsekin tietoutta varsinkin suon kerroksellisuudesta... Mikä olikaan rimpi, kulju jne. Menen vieläkin sekaisin. :)

Taisipa korppi pudottaa jotain suon yli lennellessään. Korppien seuraamisessa on jotain hyvin rauhoittavaa. Haaveilen, että saisin linnun lähikuvaan tai siluetiksi auringonlaskua vasten, suomännyn oksalle istumaan.

Lisää Linnaistensuon tietoutta voit lukea täältä: 

http://www.lahdenseudunluonto.fi/luontokohteet/lahti/luonnonsuojelualueet/linnaistensuo

Ideasta toteutukseen

Tunnustus: ei se ompeluinto joululahjoihin lopahtanut vaan jatkui loman lopuille. Paperinarusydämen vanavedessä päätin toteuttaa pari muutakin päässä vuositolkulla hautunutta ideaa. Yksi uuden vuoden lupauksistani on, että en hamstraa yhtään kivaa kangastilkkua perintökirstuun ennen kuin edellisille tulee käyttöä. Arkusta ensimmäisenä käyttöön pääsivät omat kankaanpainotyöt sekä Marimekon Kivet-kangas.

Käsityöopintoihin liittyneeltä kankaanpainantakurssilta kertyi kuutta eri mallia mm. vanhoille lakanoille painetuista kuvista. Värikkäisiin lakanoihin painautui kukkapellossa kirmaava pupunen sekä lepattelevia perhosia. 

Tilkut oli jo tässä vaiheessa sommiteltu ja ommeltu peitoksi, mutta ennen valmista tuotosta halusin vinkata tästä mainiosta apurista vinonauhan valmistuksessa. Itsetehty vinonauha viimeisteli peiton.

Vaikka tilkkupeitto onkin lasten kokoa niin kesästä haaveillen käperryin päiväunille jo kertaalleen sen alle. Vanhat lakanakankaat tuntuvat niin pehmoisilta.

Kevättä kohti mennään ja sama sävymaailma toistui myös säilytyspussukassa. Idea sukkapuikkojen ja virkkuukoukkujen säilömisestä ei ole ollenkaan omaperäinen, mutta halusin vihdoin saada puikkoni ruotuun ompelukorin kätköistä.

 Täällä ne nyt odottelevat siististi. Hetken aikaa joutuvat  malttamaan, sillä aion jatkaa yhteistyötä vielä ompelukoneen kanssa... :)

Reipasta loppiaista! 

Joulukuun tonttupaja

Vuosi vuodelta pyrin tekemään suurimman osan lahjoista itse. Samalla huomaan myös, että lahjapajaa voisi aloitella hieman aiemmin kuin kalenterin kääntyessä joulukuun puolelle. Pienen paineen alla tulee kuitenkin toimittua parhaiten ja keskittyminen harvemmin herpaantuu. Nautin ompeluksista niin paljon, että huomasin toistuvasti vuorokauden vaihtuneen ennen kuin maltoin unille.

Paketteihin kääriytyivät aiemmin esitellyt lakritsitoffeet sekä...

...tämänvuotinen kangaskalenteri. Kalenteri valmistui nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Perinne jatkunee ensi joulunakin.

Useammastakin paketista löytyi joulusukka. Yksi joulusukkapari matkustaa Kiinaan asti!

Viimeisin lahja oli muhinut päässä jo parin vuoden ajan. Olen huono suunnittelemaan mitään paperille, koska sehän vie aikaa itse tekemiseltä. Pitäisi tulla myös nopiaan valmista sekä onnistunutta mielellään! Mielikuva ja piirustukset päässä saivat siis riittää valmistukseen. 

Kaverin kanoilta jäi verkkoa hukkapaloiksi ja sanomalehtimuotin päällä palasesta oli helpompi muotoilla kupera sydän. Kehikon päälle virkkasin paperinarusta sydämen. Mielestäni tiheämpi verkko toimi parhaiten, sillä ikuisuuden käyttämättömänä pyörinyt paperilankasyherö oli normipaksuutta ja kanaverkko piti muotonsa hieman kovakouraisemmassakin käsittelyssä. Tässä vaiheessa suuri kiitos lankasotkua selvitelleelle ystävälle, taisi olla homman haastavin vaihe saada lanka kulkemaan ilman kiukkua. Paperilangan menekistä sen verran, että sitä kului yllättävän paljon. Ja kädet joutuvat koetukselle sekä verkon että virkkaamisen kanssa..

Muotoilussa ja virkkaamisessa auttaa, kun höyryttelee sydäntä välillä kostean harson läpi silitysraudalla. Langanpätkät kannattaa jättää päättelemättä, sillä...

...sydämen saa kursittua niillä napakasti kiinni verkon reunoihin.

Samaisilla pätkillä kiinnitin myös valosarjan sydämen "nurjalle" puolelle.

Ja tässä lopputulos, johon tekijä on enemmän kuin tyytyväinen.

Olipahan mukavaa tonttuilla! Marttoja lainaten: "Elämä on parasta itse tehtynä."