keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lahen helmi Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha

Kesälomalle siirtyminen on sujunut mallikkaasti, sillä olen lauantaista lähtien pohtinut joka aamu mikä viikonpäivä on kyseessä. Loman, kenties viimeisen vähään aikaan, päätin pyhittää tekemisille tai paikoille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet roikkumaan vailla toteutusta ja näkemistä. Näitä ovat mm. elukoiden paijaaminen Yli-Marolan kotieläinpihalla, Heinolan lintutalossa ja Korkeasaaressa vierailu, koko kesäyön valvominen kuvauspaikkoja pellonlaidoilta etsien, kesäteatterissa käynti ja pienien kesäkahviloiden etsintä.

Yli-Marolan kotieläinpiha on sellainen paikka, jossa sijaintinsa puolesta voisi kuvitella käyvänsä vähintään joka viikko. Muistan parit sateiset kotieläinpihaan suuntautuneet luokkaretkipäivät koulunkäyntiavustajana työskennellessäni, mutta niitä ei lasketa sillä eläinten hoivan sijaan paimennusta vaati muutamakymmenpäinen vekaralauma. Ehkä olen miettinyt liikaa voinko mennä tilan eläimiä itsekseni rapsuttelemaan, koska olen aikuinen ilman lapsiseuraa... Onneksi henkinen lapsi sisälläni sai seuraa vieläpä vanhemmasta ystävästä ja sukelsimme portista sisään pienten ihmisten joukkoon. ;) Syyn kotieläinpihalla vierailulle antoi myös kaimani Mari-aasin synnyttämä pieni lapsukainen.


Kotieläinpihan porteista sisälle astuttuaan unohtaa, että tämä pieni historian palanen, maalaisidylli ja oma maailmansa sijaitsee Lahden keskustan kupeessa, tiiviin kerrostaloalueen ja juna-radan ympäröimänä. Maalaismiljöö tarjoaa katon pään päälle ja heinät nenän eteen useille asukeille kotieläimistä pieneläimiin.

Eläinpihan vetonaula lienee tällä hetkellä näkyvää mediahuomiotakin nauttinut Mari-aasi muutaman päivän ikäisen varsansa kanssa.






 Pihalla nurmikonleikkuuta suorittavat myös shetlanninponit...




 ...sekä suomenvuohet Muumi ja Mahti...


...ja lammasmamma lapsineen.


Tämä käsi kurotteli toiveikkaana kanalan asukkeja.


 Komeasulkainen kukko!



 Kanojen (ruokatarjoilun) kanssa tuttavuutta tekivät myös muut lintukaverit.


Aurinkoisesta kesäpäivästä nauttivat minipossut Terttu ja Pekko.




Eläinpihan muita siivekkäitä edustavat metallinhohtoiset juoksuankat Aku ja Roope.


Isoimmat eläimet majoittuvat vanhassa upeassa kivinavetassa.


Eläinten lisäksi pihapiirissä on panostettu erityisesti lasten viihtyvyyteen ja visuaalisuuteen.


Tuntumaa voi hakea esimerkiksi "lehmän" lypsämisessä...


...tai kyntötöissä hevosen kanssa. 


 Lisää tietoa tästä ehdottomasti yhdestä Lahden parhaimmasta ja sympaattisimmasta matkailukohteesta  (huom. vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu) saa osoitteesta: http://lahti.4h.fi/yli-marolan-4h-kotielainpiha/


Mauno-vasikan kuvin leppoisia kesäpäiviä teille muillekin!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Baka en kaka!

Leivoin pitkästä aikaa yllätyskakun. Kohde on erityisen tärkeä, sillä tuleva kummityttöni voi olla täällä minä hetkenä hyvänsä. Olen valtavan kiitollinen, että pääsen lähemmäs ja osaksi ystävieni perheitä. Ilo näistä elämää sulostuttavista pikkutyypeistä saa myös luovalle ja tekeväiselle tuulelle.


 Nallukoiden valmistus on ollut hetken aikaa jäissä, sillä olen jokseenkin malttamaton sarjatyöskentelyyn. Kaipaan uusia ideoita ja vaihtelua, jotta kipinä työskentelylle säilyy. 


 Jokainen nalle on uniikki jo kangasvalintansa puolesta, vaihtelua saa pelkästään materiaalivalinnoilla, mutta tällä kertaa halusin kokeilla suurempaa kontiota. Verrokkina ensimmäinen tekemäni nalle. Kiitos Raitamamalle raikkaasta kankaasta! Isompaan kainalokaveriin uppoaa vanua noin tyynyn verran. Kiitokset myös Sannalle, kun jaksat kantaa käytöstä poistettuja tyynyjä hyötykäyttöön täytteeksi. <3 Isompi nalle on helpompi ommella ja täyttää, jämäkämpi, pullukampi ja halailtavampi. Samalla löytyi into palata pian tuttujen ompelusten pariin. 


 Olisin halunnut ehostaa kummitytölle menevää nallea itsetekemällä mekolla (mainio Mekkotehdas-kirja), mutta ajanpuutteen takia päädyin ostoksille. Lindexin Newborn-sarja ei pettänyt tälläkään kertaa ja tämä mekko menee molempien päällä.


 Ja nyt päästään vasta leivontaosuuteen! Nalleparkaa piti kelmutella hoikempaan muotoon, jotta sain vaipparullat jokseenkin fiksusti pysymään ympärillä. Kolmella vaippapaketilla sain verhoiltua karhun kakun sisälle yllätykseksi.




Kaakku koristeltuna ja valmiina vietäväksi, melkein syötäväksi. :)