Keskikesällä

Valoisaa ja herkullista Suomen suven juhlaa!

Saumurilla sukkelaan

Moi!

Tällä kertaa jaan iloa ompelusta. Ilo tulee tekemisestä ja suunnittelusta ja siitä, että lahjaksi annettu työ aiheuttaa suupielien venymistä saajassa. Ei mitään erityisen vaativaa, mutta mukavaa ja helppoa ompelua hyvässä seurassa. 

Viime aikoina olen hurahtanut saumurointiin, ystävän kanssa kutsutaan toimintaa himosaumomiseksi. Aluksi etenin lainaillen konetta, mutta omankin sain viimein huollosta ja nyt voin surautella menemään, kun siltä tuntuu. 

 Lapsukaisia on jälleen syntymässä lähipiiriin useampikin, joten pirtsakat potkuhousut on mukava viedä tuliaisina.

 Lienee pipollekin käyttöä koleana kesänä.

Tilkkupeitto puolestaan valmistui... 

 ...tulevalle kummitytölle. <3 Ihanaa saada pieniä ihmisiä osaksi elämää.

 Viirejä sarjatyönä noin 20metrin verran.

 Viirinauhat liehuivat nelivuotiaan pikkumiehen synttäreillä. 

Operaatio kangasarkun tyhjennys eteni myös kahden kauppakassin verran.

Onnellinen syntypäivä

Pääsiäisestä on ehtinyt jo tovi kulumaan, mutta palaan vielä tähän asti mukavimpaan viettämääni syntymäpäivään. Sankarin päivän voisi sanoa olevan onnistunut, kun siihen sisältyy ihania ihmisiä ja oman näköistä tekemistä. Kiitos siis mukana olleille! <3

Varavanhemmilla vietetyn rentouttavan aaton ja aamun jälkeen pakkasin eväät reppuun ja suunnattiin ystävän kanssa kohtuu tuoreelle luonnonsuojelu- ja retkeilyalueelle Lapakistoon, Nastolaan. Mukavaa, että askel kotoa uusille hyvin rakennetuille luontoverkostoille on taas lyhyempi. 

Reitistö on merkitty selkeästi värein ja opastein ja kunhan tietää hieman suuntaa mihin haluaa päätyä, pärjäilee reissussa vähemmällä kartan katselulla. Karttoja pitäisi löytyä postilaatikosta pysäköintialueelta. Liekö syy omissa kartanlukutaidoissa, mutta pientä epäselvyyttä oli muutamissa nimissä joihin kyltit polunvarsilla opastivat: kartalla nimi saattoi olla erilainen tai puuttua kokonaan, esimerkkinä Erämaantie. Eksymisvaaraa ei kuitenkaan ollut, korkeintaan lisäaskelia tassuille.

Valitsemamme reitit kulkivat Sammalistonpolun eteläpuolta Kalliojärvenpolulle. Maisema oli mieleistäni vanhaa metsää, jossa vihreä sammalpeitto toi vahvaa kontrastia muuten harmaaseen päivään. 

Ajoittain reitti kohoaa aukeisiin maisemiin. Lumet lienevät jo enimmäkseen sulaneet, mutta pari viikkoa sitten matkaa sai vielä taittaa ajoittain syvässäkin loskalumessa ja lenkkareilla ei olisi ollut mitään asiaa metsään.

Tärkein eli evästauko pidettiin Villähteenhaarassa sijaitsevalla laavulla. Laavu sijaitsee rinteessä ja sen rappusilta on kauniit maisemat Kalliojärvelle. Kohdalle osuneet laavut ja tulistelupaikat olivat ahkerassa käytössä ja todella siistejä. Kunpa ne pysyisivät sotkuitta ja tuhoamatta mahdollisimman pitkään monien ilona..!

Kun sanotaan, että eväät maistuvat aina paremmilta ulkona retkellä, niin kerronpa, että maistuu synttärikakkukin! Kiitos J:lle ihanasta yllätyksestä kynttilöineen. :)

Viime aikoina olen kuluttanut tehokkaasti aikaa vanhoja luontolehtiä leikellen ja luonnossa liikkuen.

 Lipaston alla monta vuotta lojuneet lehdet raaskin laittaa vihdoin päreiksi ja kuvista sai kivaa materiaalia lorukortteihin. Kuvien leikkely on kumman rauhoittavaa puuhaa, sillä tajusin istuneeni keittiön pöydän ääressä neljä tuntia eikä vieläkään olisi malttanut lopettaa.

Maasto kuivuu hiljalleen ja pääsin jo tutuille juoksupoluille vetristämään talven jäykistämiä jalkoja. Tulvivia rantamättäitä ja suon upottavuutta kävin myös kokeilemassa lähistöllä erämaamaisemissa Soltinjärvellä. Ensi kerralla kamera mukaan jos saisi tallennettua järven rannalla majaansa pitävät majavat. 

Viimeaikojen ompelukset

"Päivitä vaikka blogi", muistutti ystävä miettiessäni mitä muuta pituellaan ollessa voi tehdä kuin vaihtaa asentoa. No tokihan voi, mutta kuvatkoon tämä nyt kärjistetysti olotilaa viikon pakkomakoilusta. 

Nallet heräilee vähitellen talviuniltansa, kuten taitavat jo isommatkin veljensä tehdä luonnossa.

Itse vielä haaveillessani miltä päässä muhinut lorupussi tulisi näyttämään, löysi tarkkasilmäinen kirpputoriseura palasen tätä valloittavaa vanhojen autojen kangasta inspiraatioksi.

 Lastentarhanopeopintojen aikana tuli valmistettua eräskin lorupussi. Juttu jäi kokonaan unholaan, kunnes tajusin että oma kummipoika alkaa olla siinä iässä, että lorut alkavat maistumaan. Uuden kimmokkeen hommaan sain eräältä mummolta, joka oli ommellut ihanan pussukan lapsenlapselleen 1-vuotislahjaksi. Kiitos siis inspiraatiosta, mikäli luet tätä. :) Kuva ja kirjaimet on kiinnitelty aplikoiden. Seuraavaksi pussi kaipailee sopivaa sisältöä.

Lähes viikon ajan olen katsellut keväistä auringonpaistetta raotetun pimennysverhon takaa, mutta tänään uskalsin siirtää sairasvuoteeni tunnin ajaksi parvekkeelle. Voi sitä lämpöä ja haaveita kevään istutuksista! Multaisia ja muitakin sottapuuhia varten ompelin itselleni suojaessun Marimekon Tantsu-kankaasta, joka on yksi suosikkejani. Operaatio kangasarkun tyhjennys etenee siis onnistuneesti ja sain hukkapalalaarista löydetylle vahakankaallekin käyttöä.

Koti ja pääsiäistyttö alkavat jo kaipailemaan ilostuttavia kevätsävyjä nurkkiin. Parannuskukat itselle ja olo on heti pirteämpi. :)

Linnaistensuo

Loppiaisen kipakka pakkanen houkutteli jäämään untuvatäkkien alle. Mieli teki kuitenkin sen verran luonnon rauhaan ja raikkauteen, että pakkasin reppuun tärkeimmät eli kameran ja kuumaa juotavaa. Rauhoittavia maisemia etsiskelevän ei onneksi tarvitse matkata aina kohti pohjoista vaan omaan lähiympäristöön tutustumallakin voi löytää sykähdyttäviä luontokohteita kuten oma lähisuosikkini Linnaistensuo. 1,5 km pituinen pitkospuinen luontopolku hämmästyttää rauhallisuudellaan, vaikka sijaitseekin kaatopaikan ja teollisuusalueen kupeessa. Vain kaukaa kuuluva liikenteen kohina keskeyttää hetkeksi haaveilut, että sitä olisi patikkaretkellä syvemmälläkin erämaassa.

Ajoitus osui täydellisesti kohdilleen eli aurinko oli jo laskemaisillaan, kun saavuin luontopolun lähtöpisteeseen. Suolle pääsee kahta reittiä pitkin. Tällä kertaa jätin Linnaistenmäen korpit vanhan metsänsä kätköihin ja aloitin retken sieltä minne varsinaiset opastekyltitkin viittaavat eli Korvenrannantien päähän. 

Pitkospuita pitkin on helppo taittaa matkaa, mutta pakkasten rohkaisemana uskalsin poiketa myös merkityltä reitiltä suolle kävelemään. Niin kokenut soiden ylittäjä en ole, jotta sulien aikaan uskaltaisin liikkumaan mättäille.

 Laskeva aurinko loi pehmeitä sävyjä ympärilleen...

Männyt olivat saaneet hunnun huurteesta... 

Ja pakkanen oli taiteillut valtavan kokoisia ja kauniita lumikiteitä. 

Tällä kertaa huippumaisemat löytyivät jalan juuresta. Tässä vaiheessa harmitti hieman päätös kameran objektiivien karsimisesta kotosalla... Makrolinssi sai välttyä pakkasenpuremilta. 

Vaikka pärjäsipä sitä sen hetkisellä kalustollakin. Ja ehkä joskus on hyvä, että katson maisemaa muunkin kuin kameran linssin läpi. Omat makrokiikarit siis tihrulleen ja pitkospuiden päälle kontusilleen. Vähän piti ympärilleen katsella, kun muitakin maisemoijia oli liikenteessä. 

Suurimman osan ajasta sai kuitenkin nautiskella itsekseen ja siemailla kuumaa kannon nokassa. Silloin tällöin korppi kaukaisuudessa seurasi liikendintää ja suhisteli ylitse lentoääntään vaimeasti päästellen.

Jotta loppiaiskyyti ei olisi liian kylmää, lisään lopuksi muutaman kuvan suon kesäisistä maisemista.

 Luontopolun voi aloittaa myös Linnaistenmäen juurelta, joka kulkee ennen pitkospuille saapumistaan läpi korppimetsän. Suurten puiden katveessakin olet silti jatkuvan tarkkailun kohteena. Korpeista saattaa nähdä vilahduksen jos liiaksi yrität niitä paikantaa. Enemmänkin kannattaa kuulostella niiden keskinäistä viestittelyä. Metsässä on salaperäinen ja hämärä tunnelma.

 Suon lähestyessä maisemat muuttuvat ensin lehtomaiksi...

Ja vaihtuvat pian karuun ja erämaiseen suoluontoon.

Suon sijainnin ja pituuden vuoksi se on mainio myös opetuskäyttöön. Muistan itsekin käyneeni suolla ensimmäisen kerran yläasteella. Pitkospuiden varrella on kylttejä, joissa kerrotaan suon ekosysteemistä. Kuvitukset ovat hurmaavia ja maisemaan täydellisesti sopivia. Jokaisella käyntikerralla tankkaan itsekin tietoutta varsinkin suon kerroksellisuudesta... Mikä olikaan rimpi, kulju jne. Menen vieläkin sekaisin. :)

Taisipa korppi pudottaa jotain suon yli lennellessään. Korppien seuraamisessa on jotain hyvin rauhoittavaa. Haaveilen, että saisin linnun lähikuvaan tai siluetiksi auringonlaskua vasten, suomännyn oksalle istumaan.

Lisää Linnaistensuon tietoutta voit lukea täältä: 

http://www.lahdenseudunluonto.fi/luontokohteet/lahti/luonnonsuojelualueet/linnaistensuo

Ideasta toteutukseen

Tunnustus: ei se ompeluinto joululahjoihin lopahtanut vaan jatkui loman lopuille. Paperinarusydämen vanavedessä päätin toteuttaa pari muutakin päässä vuositolkulla hautunutta ideaa. Yksi uuden vuoden lupauksistani on, että en hamstraa yhtään kivaa kangastilkkua perintökirstuun ennen kuin edellisille tulee käyttöä. Arkusta ensimmäisenä käyttöön pääsivät omat kankaanpainotyöt sekä Marimekon Kivet-kangas.

Käsityöopintoihin liittyneeltä kankaanpainantakurssilta kertyi kuutta eri mallia mm. vanhoille lakanoille painetuista kuvista. Värikkäisiin lakanoihin painautui kukkapellossa kirmaava pupunen sekä lepattelevia perhosia. 

Tilkut oli jo tässä vaiheessa sommiteltu ja ommeltu peitoksi, mutta ennen valmista tuotosta halusin vinkata tästä mainiosta apurista vinonauhan valmistuksessa. Itsetehty vinonauha viimeisteli peiton.

Vaikka tilkkupeitto onkin lasten kokoa niin kesästä haaveillen käperryin päiväunille jo kertaalleen sen alle. Vanhat lakanakankaat tuntuvat niin pehmoisilta.

Kevättä kohti mennään ja sama sävymaailma toistui myös säilytyspussukassa. Idea sukkapuikkojen ja virkkuukoukkujen säilömisestä ei ole ollenkaan omaperäinen, mutta halusin vihdoin saada puikkoni ruotuun ompelukorin kätköistä.

 Täällä ne nyt odottelevat siististi. Hetken aikaa joutuvat  malttamaan, sillä aion jatkaa yhteistyötä vielä ompelukoneen kanssa... :)

Reipasta loppiaista! 

Joulukuun tonttupaja

Vuosi vuodelta pyrin tekemään suurimman osan lahjoista itse. Samalla huomaan myös, että lahjapajaa voisi aloitella hieman aiemmin kuin kalenterin kääntyessä joulukuun puolelle. Pienen paineen alla tulee kuitenkin toimittua parhaiten ja keskittyminen harvemmin herpaantuu. Nautin ompeluksista niin paljon, että huomasin toistuvasti vuorokauden vaihtuneen ennen kuin maltoin unille.

Paketteihin kääriytyivät aiemmin esitellyt lakritsitoffeet sekä...

...tämänvuotinen kangaskalenteri. Kalenteri valmistui nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Perinne jatkunee ensi joulunakin.

Useammastakin paketista löytyi joulusukka. Yksi joulusukkapari matkustaa Kiinaan asti!

Viimeisin lahja oli muhinut päässä jo parin vuoden ajan. Olen huono suunnittelemaan mitään paperille, koska sehän vie aikaa itse tekemiseltä. Pitäisi tulla myös nopiaan valmista sekä onnistunutta mielellään! Mielikuva ja piirustukset päässä saivat siis riittää valmistukseen. 

Kaverin kanoilta jäi verkkoa hukkapaloiksi ja sanomalehtimuotin päällä palasesta oli helpompi muotoilla kupera sydän. Kehikon päälle virkkasin paperinarusta sydämen. Mielestäni tiheämpi verkko toimi parhaiten, sillä ikuisuuden käyttämättömänä pyörinyt paperilankasyherö oli normipaksuutta ja kanaverkko piti muotonsa hieman kovakouraisemmassakin käsittelyssä. Tässä vaiheessa suuri kiitos lankasotkua selvitelleelle ystävälle, taisi olla homman haastavin vaihe saada lanka kulkemaan ilman kiukkua. Paperilangan menekistä sen verran, että sitä kului yllättävän paljon. Ja kädet joutuvat koetukselle sekä verkon että virkkaamisen kanssa..

Muotoilussa ja virkkaamisessa auttaa, kun höyryttelee sydäntä välillä kostean harson läpi silitysraudalla. Langanpätkät kannattaa jättää päättelemättä, sillä...

...sydämen saa kursittua niillä napakasti kiinni verkon reunoihin.

Samaisilla pätkillä kiinnitin myös valosarjan sydämen "nurjalle" puolelle.

Ja tässä lopputulos, johon tekijä on enemmän kuin tyytyväinen.

Olipahan mukavaa tonttuilla! Marttoja lainaten: "Elämä on parasta itse tehtynä."